Kesän 2024 rakentaminen käynnistyy
Zeniitin alueella on tehty rakentamista jo useana vuonna, ja tänä vuonna töitä jatketaan. Alueen tiestöä on rakennettu jo etelään urheilualueelle ja toisaalta pohjoiseen Ouluntullin ramppien yritysalueelle. Toukokuussa alkaa urakka, jossa Virkistyjäntie rakennetaan etelän Pelaajapolulta rannan paikoitusalueelle saakka. Lisäksi urakkaan kuuluvat kuivatusalueet ja vesien johtamisjärjestelmät järven ympäristössä. Urakan toteuttaa Saramachine Oy, ja sen kokonaisarvo on noin 1,2 miljoonaa euroa (alv 0%). Urakka-alueen rajat näkyvät kartalla punaisella rajattuna.